maanantai 24. toukokuuta 2010

Keskipäivällä

Luonto osaa hoitaa nämä hommat ihan kuin luonnostaan. Puussa on pöllynnyt siitepöly niin että tuulessa lentää keltaisia pilviä. Herään kun sataa. Suuret kuuset on pesty pölystä. Niiden kerkät ovat kuin neonvalot. Vierekkäisissä kuusissa on ihan eri väriset kerkät sitäpaitsi. Uudet nuput odottavat esiin tuloa ruskeissa silmuissa.
Metsästä otettu kotkansiipi on jo alkanut kasvaa parvekkeella ruukussa. Se on viimekesäinen. Selvisi siis talvesta sekin, aika sitkeää lajia. Parveke piti puhdistaa keltaisesta jauheesta joka oli kuin carrya. Sillä olisi hyvin voinut värjätä riisiä kattilallisen.
Kun helle on mennyt ja sataa on aika tehdä sisätöitä. Esille otettu laukkuompelukone odottaa. On korjattavia vaatteita kertynyt muutama. Oikeastaan pitää alkaa ajatella yrttien keräämistä.
Nyt keväällä juuri kun ne ovat uusia, saa kaikkein parhaimmat aromit talteen. Ainakin nokkosta näkyy jo hyvin. Se on paljon parempaa kuin kaupan pinaatti ja samoihin käyttötarkoituksiin. Aion laittaa noin kymmenen senttisiä nokkosen latvoja nipuiksi saunavihdan tapaan ja kuivattaa ne. Sopivat hyvin roikkumaan pieneenkin tilaan. Kun ne kuivuvat voi ne jättää sillensä ja murskata siitä suoraan lautaselle tai kattilaan. Tai sitten voi murentaa kuivina purkkiin. Paremman makuista kuin oregano.
Apila on myös hyvä kerättynä ja kuivattuna. Apilankukkia ei ole vielä mutta valkoiset ja punaiset apilankukat lisättynä teehen antavat makean aromin ja siitä saa taas joitain tärkeitä vitamiini ja hivenaineita. Eikä maksa paljon.
Luonnosta löytyvää, syötävää on hyvin paljon, emme vain osaa poimia niitä talteen.
Lenkkipolun varrelta voi äkkiä kerätä yhden nipun kotiin vietäväksi kerrallaan. Kannattaa kokeilla.
Mitä kaikkea voi kerätä? Voin antaa oppitunnin jos jotakin kiinnostaa!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Matkamuistoja/Metsäpirtti 2008

Taivas alkaa sinisenä, päätyen vihreään maan väriin, välissä kaistale niinkuin värejä olisi sekoitettu toisiinsa.
Jokin meissä hakee alkujuurien paikkaa. Mahdollisuutta oivaltaa jotain uutta tässä maailmassa. Niin kuin tiedämme emme tarvitse mitään oleellista. Ja silti haemme ehkä jotain vielä tärkeämpää. Ainakin etsimme. Meidät on siten rakennettu.
Tarvitsemme ne paikat jossa sukumme on astellut ja elänyt. Ehkä saamme siinä samalla oivalluksen joka tuottaa meissä tunteen että jokin puuttuva pala loksahtaa meissä kohdalleen. Palapeli josta koostumme olisi hiukan täydellisempi.
Kun olin paikassa joka kuuluu mahdolliseen palaan tässä tarkoituksessa, ymmärrän miksi tarvitsen tilaa. Täällä tilaa on elää ja hengittäää. Laulaa niin että ääni kantaa kunnes se kaukaisen mäen kohdanneena loppuu, ja palaa takaisin. Välillä ehtii monta askaretta monta uutta laulua alkaa, kaikua odottaen.
Työt aloitettiin laulamalla, kuin ne olisivat sävellettyjä. Pääasia. Kuin pään liina.
Yhtään taloa niiltä ajoilta joista palapeli koostuu ei ollut siinä Metsäpirtin kylässä jossa äitini alkukoti hänen nuoruudessaan sijaitsi. Siinä kylässä on ollut 39 taloa ennen vuotta 1939.
Muissa kylissä näkyi noita vanhoja taloja kuin muistomerkkejä.
Talot olivat sijoillaan kuin kiinni maahan kasvaneet. Niissä täytyi olla juuret. Niiden harmaus. Se on sellaista joka tulee ajan kanssa kaikesta siitä mitä seudun ilmassa liikkuu, niinkuin graniitin harmaa pöly, se liimautuu puun syihin kiinni kymmeniä vuosia. Samalla kun se on harmaata, joissakin muisto väristä jota seudun kaupassa on joskus ollut saatavana. Usein se on jonkun sinisen versio. Usein myös jonkun vaaleanpunaisen sävy. Joskus valkoinen.
Talojen epätoivo pinnalla pysymiseksi on silmin hyvin havaittavissa. Yksi pääty on kuin piristetty uusin laudoin jotka olivat melkein yhtä harmaat kuin aiempikin seinä. Toista päätyä rekennuksesta maan vetovoima veti enemmän puoleensa, joku osa oli jo painunut maan sisään. Mutta ikkunat ovat kauniin koristeelliset ja pienistä paloista kootut. Palojen välissä valkoiseksi maalattua puulistaa. Nuo kuviot ikkunan yläosissa ovat kuin kuuluisivat eri rakennukseen. Monimutkaiset ikkunat rakennuksissa jotka muuten näyttivät melkein latomaisen yksinkertaisilta.
Rakennuksen pääväriä vasten jokainen maiseman yksityiskohta muistutti omasta kasvavasta yksityisyydestään. Näytti erityisen vihreältä ja elinvoimaiselta.
Onko niin että nämä värien hiukkaset, värien pöly, kasvien eliksiirit, ovat sisään hengitettäessä valmistaneet sen geenin joka periytyy tuleville polville.
Ennen minua, niinkuin geenini olisivat tienneet että nämä värit kuuluvat minuun, ennenkuin olen nähnyt juuri näiden, värien ja muotojen alkukodin.
Ehdoitta kaikki täällä oli aitoa. Vanhat talot, tontit, portit, kasvimaat, omenapuut, punaiset pelargoniat pitsiverhojen reunustamassa ikkunaruudussa. Niinkuin tapani nähdä värejä ja muotoja periytyisivät tästä asetelmasta ja olisivat tämän näyn modernisoituja muunnelmia.
Ja niin kuin modernit talot ulokkeineen yrittäisivät näyttää aidoilta, mutta vaikka kuinka pinnistäisivät, eivät pysty.
Uudet talot, palatsimaiset uusrakennukset ovat tiilimuurien ja vartioitujen porttien sisällä. Nämä vanhat, jotka ovat omistuksensa käytännössä lunastaneet, tarvitsevat lahon portin josta tultua ollaan kotipihalla, vaikka aita kokonaan puuttuu.
Kasvimaat ovat muokatut viimeistä neliösenttimetriä myöten. Möyhennetty, kylvetty. Joku aikainen taimi suojataan kylmältä yöksi tyhjällä lasipurkilla joka on suu multaa vasten.
Jokainen kasvava taimi on hartain iltamenoin suojeltava kylmyydeltä, koko rivi kylvettävä lasipurkkeja ja tyhjiä jugurttipurkkeja. Aamulla aikaisin kerätty kaikki pois, koska aurinko paistoi ja Laatokalla kävi aallokko.
Hiekkaa näkyi pitkälle, syvälle päin rannasta. Hienoa hiekkaa, kuin seulottua ja vieläkin hienompaa. Ei yhtään kiviä, rannassa ei multamaan liejuista rantavettä, vain hiekkaista rantaviivaa loputtomin, näytti mereltä.
Kaukaisessa taivaan ja veden yhtymäkohtaa lähestyvässä viivassa ui eteenpäin tankkeri. Tuumivat, miehet, ettei se ollut öljytankkeri kun täältä ei sitä kanattaisi viedä mistään suunnasta toiseen. Eikä sitä kai näillä main mahtanut ollakaan.
Ajoimme ohi jonkun risteyksen jossa oli koottu keoksi noin seitsemänkymmentä senttisiä pyöreähköjä kiviä. Osa niistä oli maalattu kirkkaan punaiseksi. Vieressä oli luonnonkivi jonka pintaan samalla punaisella maalattu vanhojen kalliomaalausten kaltaisia hahmoja.
Hiekkakuormia ei täällä tarvitse tilata hiekkamontulta. Hiekkaa on maastossa ihan niin kuin meillä on kallioita, multaisia mäkiä. Täällä kaikki on hiekkaa tai hiekkamultamaata.
Vaikka kulkuneuvo jolla liikumme on nykyaikainen auto, meinaa penkiltä pudota tai pää osua kattoon. Tiet ovat kuoppaisia. Omenapuut kukkivat kuin viimeistä päivää, ne ryöppyävät kukkia. ja joka pihassa jossa on talo tai sen aie, on omenapuu, usein useampikin, mutta ainakin se yksi.
Pihojen kukkapenkit ovat kuokittuja ja niihin on istutettu taimia tai kylvetty jotain kukkivaa. Kasvimaat kuokittu ja hoidettu. Ruokaa kasvatetaan tarpeeseeen se on selvä. Kaikilla ei ole varaa ostaa kaupoista kaikkea mitä tarjolla on. Hyvätasoisia ruokakauppoja on täälläkin nähty useita, Metsäpirtin ja lähialueiden tienoilla. Ajelimme kokonaisen meiltä katsoen läänin alueella noina päivinä jotka olimme Metsäpirttiretkellä. Hyvä yleiskuva tuli koko laajasta alueesta.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Päivä

Jos maamme olisi vararikon partaalla niin kuin Kreikka, joka on eeuun jäsen, pelastetaanko tuo yhteinen ystävä. Jotka, ystävät, yleensä karttavat vierailuja vararikkoon ajautuneiden luona. Alkaako päättäjien puolustuspuhe hiljaisuudella ja väistymisellä. Kukin, tässä nykyisessä, yksilöstä lähtien, vastaa vain itsestään. Niinhän meille sanotaan.. Silloinhan ei ole mitään yhteisöäkään joka mistään vastaisi, tai edes auttaisi. Tulisi olla varasuunnitelma. Se olisi kuin omavalvontaohjelma joka suurtalouksissa on pakollinen. Se on oltava nähtävissä silloin kun katastrofi on totta. Sitä ennen painetaan kovaa ja tehdään rahaa. Ja matkoja.
Niin kuin voi huomata, olen keittiöpoliitikko.
Kuinka monta kymmentä vuotta kestää päättää että ruoka ja koti kuuluvat kaikille ihmisille. Sitä toteutusta he käyvät istumassa milloin missäkin kaupungissa jonne pääsee vain lentokoneella.
Ja sitten ne päättävät ilmansaasteiden vähentämisestä saarella joka on kaunis paratiisi. Minäkin haluan sinne mutta lentolippu maksaa kauhean paljon. Ja ilmakin saastuu lenkoneen savujuovan verran.
Niin että päättäjien ei kuulu noudattaa omia päätöksiään.
Kävisitte kulkaa kertomassa jossain maassa jossa ei voi viljellä mitään, että meillä on hyvää maata kesannolla. Siinä voisi kasvattaa teille ruokakasveja, toisimme ne sitten teille.
Ne nälkäiset eivät tiedä sitä. Eivätkä sitä että olemme edes olemassa. Että tällainen maa ja kansa yleensä on olemassa.
Eksyn huonojen uutisten osastolle aina kun alan ajatella ruokaa ja että sitä ei kaikilla ole.
Kun päätän kirjoittaa, saan aikaan vain hajanaisia sanoja, hajanaisia ajatuksia, harhailen, eksyn kylppärin ja parvekkeen välisellä osuudella vaikka siinä on nopeusrajoitus.
Kulautan vettä kurkkuun ahmin voileipää.
Metsässä on tilaa kävellä. Mutta nyt en löydä lauseita joita etsin. No teen niitä jotka ovat pinnalla kun syvänteisiin ei ole menemistä. Kamalaa.
Olenko oppinut ajan merkit liian hyvin.
Minne katosivat kaikki viisaudet joita olen aina kuullut.
No. Pöytä on musta ja pölyinen.
Ja jauhan samaa sanaa.
Nyt pitää vähentää tavaroita.
Panen pussiin ja vien kirppikselle. Mikään ei auta. Tavaroita on yhä tarpeellinen määrä.
Perinteet ovat ne joista tietää miten vähän tarpeellista elämä pitää sisällään. Kaikkihan tietävät juuri sen. Miksi me eksymme merkityksettömiin tavaroihin ja sanojen viidakkoon. On etsittävä raivausvälineet ja kammettava itsensä ulos että näkee käännekohdan jossa on antanut periksi.
Turhaan mitään käännekohtaakaan etsii.
Tee käännös ja ala töihin.
Märehtiminen on nyt kulutettu loppuun eikä siitä seuraa mitään.
Onhan vain tapa olla tekemättä mitään.
Vieläkö ovat juuret mullassa vai vasta juurtumassa. Odotan kaiken lähimaailman muuttumista vihreäksi.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Aamu

Nukuin katkottomasti. Olin yön saarella jossa oli huvila ja joutsenia. Vähän petyin kun olin kerrostalossa mutta aamu oli aurinkoinen. Tuulikin. Mutta kaikki mikä oli kesäaikaa, näkyi puina, lehtinä, kuusina, pihlajina.
Parvekkella ruukussa oli laajenevia krassin lehtiä. Persilja ja rucola olivat nousseet kymmensenttisiksi. Parvekepöydän sininen maali lohkeili. Mutta se oli vain muistutus siitä että jotkut esineet säilyivät Egyptin hiekkaan hautautuneina tuhansia vuosia. Ja vieläpä väritkin ovat osittain säilyneet. Säilöttiinhän ennen muuten hiekkaan meilläkin esimerkiksi porkkanoita talveksi. Jos nyt enää mikään nyt kovin kauan säilyy. Olen liatun maailman asuja. Tarkoitan tällä sitä että atomipommi räjähti Nagasakissa muutamaa kuukautta ennen kuin olen syntynyt.
Laitoin kahvinkeittimeen kolme mitallista kahvia. Päivällä taivas on taustavärinä vihreille puille.
Niissä konsertto grosso on ennen lounasaikaa täysillä menossa.
Radiossa puhutaan molekyyligastronomiasta.
Kannattaa vain syödä valmistettua ruokaa eikä miettiä molekyylejä. Jos kerta on ruokaa mitä syödä.
Polvi kiukuttelee, laitan siniset lenkkarit jalkaan ja kierrän metsäpolun uusien kukkien esiintyessä molemmin puolin kunniakujana. Piikikkäät lehdet ovat vasta pinnalla. Loppukesästä ne ovat metrin pituisia ja niiden päässä on lilan värisiä sutitupsuja.
Vain kaikkein rikkaimmat käyttävät lentokenttiä sanoo radio heti kun tulen ovesta sisään.
Vaara että lentokone putoaa on aina myös olemassa. Ja maiden yhteenliittymät tuottavat paljon rahaa mutta kukaan ei viitsi ajatella mitä sillä kuuluisi tehdä.
Kun en ole talousguru niin minun pitää kysyä noilta radiossa puhujilta että kun meidän työpaikkamme viedään Kiinaan niin eikö se rahakin jää sinne.
Niin että kun me jäämme tänne nuolemaan näppejämme, ketä silloin syytetään päätöksestä; Globaali maailmantalous?
Jatkuu......

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kirja

Eckhart Tolle: Uuusi maa
Olen kolme päivää uinut tämän kirjan sisällä. Tästä olen kuullut ensimmäisen kerran talvella kun oli vielä Oprah ohjelma tveessä. Silloin yhdessää jaksossa puhuttiin tästä kirjasta. Kirja on teemana ja sen ympärille on kokoontunut, netissä kannattajaryhmä(usassa). Siinä on varmaan jo miljoonia kannattajia. Tilasin kirjan kirjastosta monta kuukautta sitten ja nyt sain käteen. Sillä on siis myös suomessa paljon lukijoita.(laina aika kaksi viikkoa). Tämä käsittelee ihan uusia ulottuvuuksia ihmisen olemisen kannalta. Jotenkin siinä mennään syvälle oleelliseen ihmisessä. Puhutaan paljon egosta luopumisesta joka ei ole oleellista ihmisessä. Myös muotoon, jossa ihminen on se muoto, paneudutaan toden teolla. Muodosta pitäisi päästä pois. Selitetään mitä se tarkoittaa. Kuinka ihmiskunnassa tarvitaan tajunnan tason muuttumista ja jotkut ovat siitä jo jyvällä. Tämä kirja edistää tuon asian konkreettiseksi tekemistä. Haastan teidät lukemaan tämän kirjan. Aion hankkia tämän kyllä itselleni omaksikin vielä. Koska on siinä niin paljon mikä ei tietenkään kerralla tule ymmärretyksi. Joissakin kohdin ymmärsin mistä on kyse, mutta vaikka tämä on selkeästi kirjoitettu niin kyllä riittää rautalangasta vääntämistä vielä pitkään. Olisi mukavaa keskustella tästä kunhan useampi olisi lukenut tämän. "Onko ihmmiskunta valmis tietoisuuden muutokseen? Sisäiseen kukoistukseen joka on niin mullistava ja syvällinen, että siihen verrattuna kasvien kauneinkin kukinta on vain kalpeaa heijastusta? Voivatko ihmiset vastustaa materialismin ja aineellisuuden vetovoimaa ja päihittää muotoon samaistumisen, joka pitää egon toiminnassa ja tuomitsee ihmiset oman persoonallisuutensa vangeiksi?" Lainaus on alkupuolelta kirjaa jossa sanotaan että ihmiskunta alkaa olla valmiimpi muutokseen kuin Jeesuksen ja Buddan aikoihin. Jolloin tämä kyseinen "ihmisen heräämisen" kysymys jo tiedettiin. Mutta tätä ei kyllä pysty selittämään, kirja on kuitenkin mielenkiintoinen, ainakin minusta. Ymmärryskyky on koetteilla tämän kanssa.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Pyöräretki


Kävin ekalla pyörälenkillä tänään. Piti viedä postia Myllypohjaan. Olin niin luvannut. Olipa kiva ajella kun ei ollut kiirettä. Ei enää jäätä eikä liukasta eikä kylmää.
Ja aurinkokin alkoi paistaa jo paluumatkalla.
Ennen matkaan lähtöä muistin, remontti oli talon alakerrassa jouluun asti. Pyörä näytti harmaalta. Vaikka se on punainen. Piti lähteä hakemaan pyyhettä jolla saan värin näkyviin. Olin ajanut pyörällä viimeksi joskus ennen lumen tuloa. Viimeiset sieniretket lähimaastoon.
Betonipölyä oli kerros. En ollut tarkistanut tilannetta aiemmin, kävin moikkaamassa pyörää nyt ensimmäisen kerran tänä keväänä. Sieltä se kuoriutui minun vanha tuttuni. Pyyhin ketjut vielä ruokaöljyyn kostutetulla kankaanpalalla kun muutakaan ööliä ei ollut.
Hyvin se kulki Myllypohjaan ja takaisin. Ihan ihmettelin että se jaksaa vaikka on ollut yksin kellarissa pimeässä monta kuukautta. Mutta ilmankos se olikin niin väritön ja kalpea aluksi. Niinhän kasivtkin menettävät värinsä valottomuudessa.
Suunnittelimme viimekertaisessa tapaamisessamme ja LSP sivuillakin pyöräretkeä Kiiliäisvuorelle. Paikalla Karirannan kahvilassa olivat viimeksi Mari, Terhi ja minä. Ja aika äkkiähän se retki on edessä kun lumi on huvennut silmissä. Kaikki halukkaat sitten vain suunnittelemaan pyöräretkeä.
Matka ei ole pitkä ja tehdään loppupäässä kävellen polkua Kiiliäisvuorelle, josta on mahtavat näköalat Alasenjärvelle. Kalliolla, kukkulalla on puunrungot penkkeinä ja siinä voi keittää nokipannukahvit. Siellä on nuotiopaikka jota joskus aina huomaa käytetyn. Olen käynyt sienessä ja puolukoitakin kerännyt siitä maastosta.
Paikka näkyy joissain Lahden kaupungin kartoissa.
Niin että käykää morjestamassa fillarianne.



sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Muodot

Vääristyneet mittasuhteet
silmää hivelevät
epäsuhdat
nurkissamme kummallisia kulmia ja
tarpeettomia tantereita
ei mitään yhteistä ole neliöiden kanssa sillä että
ihminen asuu laatikossa jossa tylsistyy
yhä enemmän ihmettelemättä
mistään johtumatonta olemuksensa kaventumaa
Olenko sopeutumaton
kummajainen kun en suostu
valmiiseen maailmaan
Turhaan pyristelen mutta tahdon tehdä juuri niin
minua varten
pitää keksiä oma muoto
eikä kukaan toinen sitä tee
Olen metsässä
minä puita ja puut minua tuijottavat?


2.

Kukkaruukun kahvipuu
sinnittelee tämänkin talven
Ei
ei sen tarvitse kahviksi asti kukkia
vihreistä lehdistä tiedän ettei valo ole vielä kuollut
vaikka kasvojen varjot syvenevät
eksyneet lisääntyvät
mikä tie minnekin johtaa kun enää
ei kohtaa toista
jonossa
kaikki odottavat ulospääsyä maailman kaupasta
joka myy pikkuisia orkideankukkia samalla käytävällä
sokeripullien ja yskänlääkkeiden kanssa
kahvipakettiin mahtuu lämpöisen mantereen tuoksu
ripaus tumman sormen himmeää ihoa
hipaisu kauluksella
valon matka niin ettei se säikähdä
meillä on nyt onneksi tämä
lumi

3.

En aio mitään kummempaa.
En
mitään muutakaan oikeastaan.
Olen alkanut olla.
Kaikki ovat.
Luonnollisesti
tapahtuu suunnitelmien muutoksia
Sillekin joka oikein suunnitteli.
Ei ole mitään sanottavaa siihenkään.

4.

Ehostamatta olemme kompasteleva poikkeus
kynnykset nyt ovat eri korkuisia.
Ei
häntä sattunut.
Eikä kukaan katsonut noussutta.

5.

Aistiset ihmiset
maailman eri laidalla
tai samalla, menevät pilven päälle pitkäkseen
aurinko paistaa heidät lämpimäksi.
Kun on nukahtanut pilven päältä
putoaa
eikä linnunradalla ollut hiljaista
vietin siellä yön.
Lumoava tähti puhui; Olet täällä
sinulla on tehtävä, mutta sinä tiedät sen!

6.

Minulle valkeni muutama totuus hänestä, itseäni varten.
Kuinka huomaaminen helpottaakaan.
Minulla ei ole peliä jota pelata.
Kaikki pyöriii silti.
Ihmiset eivät pysähdy
sisäisillä tapahtumilla ei ole tarvetta
jäädä paikoilleen
ne muuttavat muotoa ja sisältöä. Kiehtovimmat löydöt
tuntuvat siltä että pääsee tuntemattomaan uuteen.
Uuteen erään jota kukaan ei ole vielä sinulle selittänyt valmiiksi.
Mutta
joillakin on tämä kokemus.
- Niinkuin löytäisi itsensä elossa.

7.

Pesen puseron ja laitan tuuleen kuivumaan, se
siinä heiluu ja haihduttaa vettä.

Pian se on päällä taas.
Puhtaana juokseva vesi valuu viemäriin.

Sataa.

Janottaa.

Pitää mennä pois tästä vihreästä pihasta.

On lähdettävä toisiin juhliin.

Kerään kukkia matkalla, juoksen, leikin kivien tarinoilla.
Pöydillä on silitetyt liinat, asetan tienvarsikukat maljakkoon.

Vuosikymmen on täytetty.
Kymmenen vuotta eteenpäin, niin
tapaamme taas, kun
viini on hyvää ja ruoka maukasta

puhumme taaksepäin,
viimekertaiseen.



8.

Samaa mäkeä
eri vuodenaikoina kuljettuaan
muistaa mäen muodon

Jalkapohjissa on lumen
ja soran ääni

kuinka kengänpohja taipuu pakkasella
miten se lämmössä
muovautuu ihon myötäisemmäksi

Sade uittaa pienissä puroissa hiekkaa mäen alle
Asvaltin tasaisuuus tuoksuu pieltä

Punainen auringonlasku
polttaa kuusen oksien takana
kohta on kekäleen musta ilta



9.
Ikuista vettä, eikö
se olekin sellaista joka virtaa maan uumenista
ja juoksee pakkasessa ja lumessa.
Lähde.
Vesi on timantin kirkasta
kun aamuaurinko siihen osuu
laitan kädet kupin muotoon ja juon

janoamiseen
se auttaa

10.
Maalaus on kokonainen
tulen siitä pois
raamit uppoavat laivan mukana pohjaan

Aurinko osuu puihin ja lehmuspuisto tuoksuu
siellä on mukava istua
hetkien välissä

Käsipeiliin käy auringonsäteen
lasinkirkas viilto
Minuutit jatkavat hetkien luomista
ne kaikki menneet
omistan