Runokirjastani: Siniset pimeät/ 1999

Kaksitoista kaistaa mennä ohi
moottoritiellä
jumalauta ja puussa on liikaa siitepölyä
linnut aloittavat aamuöisen metelin

                   kuuletko
kaikki ne unet joita puhun

- katklaistaan kukkiva koivu
uidaan
tämä yö

- ja tärkein on tapahtunut
niin minä uskon
joskus ajattelen että
meidän pitäisi kertoa

__________________

Tässä on esitteitä
en
lyö en hymyile
en sylje

en
mainosta en kovaa huuda
enkä näe joka hetki aidanraosta
toiselle puolelle
ei
ole tapana kysyä mikä on kesken
enkä
tiedä keinoa ojentamisekseni
pahus
jos he äkkäävät jotain olevan
tekeillä
ennen kuin opin lukemaan
oppikirjani kannesta kanteen

____________________

mitään en mahda
esteettä etenevät aallot
ottavat minut kodikseen

pahan mielen
hyvän mielen
jokaisen raapaisun jäljen
minusta näkevät
yhtenään
taas
vielä
aina
hyvä on
asettukaa kotiin
oli pimeää tai aamu
- kunnes sininen jää kilahtaa
            räystäältä

horisonttiin käveltyäni
olin takaisin tullessa sama

_________________

on nähtävä
uusi punainen käpy
tuulisessa lähiökuusessa
uskoakseen
miten mieli huojahtaa
huuto koskettaa läheltä
vääryys selitetään pois
puistossa kukkivan nokkosen haju

vanha mies ja nainen
penkillä istumassa
he ovat hiljaa nyt
lähellä kaikki
mikä ei tule valmiiksi

________________

puhun
eikä minulla kiire olekaan
tämäkin kertomus on
lisättävä yhdessäolon juoneen
missä ikinä asummekin
     vaasissa piennarkukkia

_________________