Jos maamme olisi vararikon partaalla niin kuin Kreikka, joka on eeuun jäsen, pelastetaanko tuo yhteinen ystävä. Jotka, ystävät, yleensä karttavat vierailuja vararikkoon ajautuneiden luona. Alkaako päättäjien puolustuspuhe hiljaisuudella ja väistymisellä. Kukin, tässä nykyisessä, yksilöstä lähtien, vastaa vain itsestään. Niinhän meille sanotaan.. Silloinhan ei ole mitään yhteisöäkään joka mistään vastaisi, tai edes auttaisi. Tulisi olla varasuunnitelma. Se olisi kuin omavalvontaohjelma joka suurtalouksissa on pakollinen. Se on oltava nähtävissä silloin kun katastrofi on totta. Sitä ennen painetaan kovaa ja tehdään rahaa. Ja matkoja.
Niin kuin voi huomata, olen keittiöpoliitikko.
Kuinka monta kymmentä vuotta kestää päättää että ruoka ja koti kuuluvat kaikille ihmisille. Sitä toteutusta he käyvät istumassa milloin missäkin kaupungissa jonne pääsee vain lentokoneella.
Ja sitten ne päättävät ilmansaasteiden vähentämisestä saarella joka on kaunis paratiisi. Minäkin haluan sinne mutta lentolippu maksaa kauhean paljon. Ja ilmakin saastuu lenkoneen savujuovan verran.
Niin että päättäjien ei kuulu noudattaa omia päätöksiään.
Kävisitte kulkaa kertomassa jossain maassa jossa ei voi viljellä mitään, että meillä on hyvää maata kesannolla. Siinä voisi kasvattaa teille ruokakasveja, toisimme ne sitten teille.
Ne nälkäiset eivät tiedä sitä. Eivätkä sitä että olemme edes olemassa. Että tällainen maa ja kansa yleensä on olemassa.
Eksyn huonojen uutisten osastolle aina kun alan ajatella ruokaa ja että sitä ei kaikilla ole.
Kun päätän kirjoittaa, saan aikaan vain hajanaisia sanoja, hajanaisia ajatuksia, harhailen, eksyn kylppärin ja parvekkeen välisellä osuudella vaikka siinä on nopeusrajoitus.
Kulautan vettä kurkkuun ahmin voileipää.
Metsässä on tilaa kävellä. Mutta nyt en löydä lauseita joita etsin. No teen niitä jotka ovat pinnalla kun syvänteisiin ei ole menemistä. Kamalaa.
Olenko oppinut ajan merkit liian hyvin.
Minne katosivat kaikki viisaudet joita olen aina kuullut.
No. Pöytä on musta ja pölyinen.
Ja jauhan samaa sanaa.
Nyt pitää vähentää tavaroita.
Panen pussiin ja vien kirppikselle. Mikään ei auta. Tavaroita on yhä tarpeellinen määrä.
Perinteet ovat ne joista tietää miten vähän tarpeellista elämä pitää sisällään. Kaikkihan tietävät juuri sen. Miksi me eksymme merkityksettömiin tavaroihin ja sanojen viidakkoon. On etsittävä raivausvälineet ja kammettava itsensä ulos että näkee käännekohdan jossa on antanut periksi.
Turhaan mitään käännekohtaakaan etsii.
Tee käännös ja ala töihin.
Märehtiminen on nyt kulutettu loppuun eikä siitä seuraa mitään.
Onhan vain tapa olla tekemättä mitään.
Vieläkö ovat juuret mullassa vai vasta juurtumassa. Odotan kaiken lähimaailman muuttumista vihreäksi.