maanantai 9. heinäkuuta 2012

Jokainen puhuu niin, ettei ottaisi kantaa omissa nimissään.
Toistelemme uutisotsikoita.
Mistään et saa tietää mitä nuo kasvot oikeasti ajattelevat.
Kukaan ei sano ei tai kyllä.
Tänään nauroin. Sitten oli hiljaista. Minä se olin edelliselläkin kerralla.
Naurujenkin päivät ovat kadonneet uskottavuuden nimissä.
Onnekseni näin aamulehden kuvassa sen miehen silmät, joilla näki.
Kasvot jotka ovat hereillä tässä elokuvateatterissa.
Kuinka
kauan kuulun huomaajiin.

Leikkasin kuvan talteen, niiksi
päiviksi kun en taas tiedä mitä pitää käsittää. Kun
en tiedä kenelle sanon sanani.
Kun ainoa kysymys
voi olla; missä hän on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti