Runokirjastani: Siniset pimeät/ 1999

Kaksitoista kaistaa mennä ohi
moottoritiellä
jumalauta ja puussa on liikaa siitepölyä
linnut aloittavat aamuöisen metelin

                   kuuletko
kaikki ne unet joita puhun

- katklaistaan kukkiva koivu
uidaan
tämä yö

- ja tärkein on tapahtunut
niin minä uskon
joskus ajattelen että
meidän pitäisi kertoa

__________________

Tässä on esitteitä
en
lyö en hymyile
en sylje

en
mainosta en kovaa huuda
enkä näe joka hetki aidanraosta
toiselle puolelle
ei
ole tapana kysyä mikä on kesken
enkä
tiedä keinoa ojentamisekseni
pahus
jos he äkkäävät jotain olevan
tekeillä
ennen kuin opin lukemaan
oppikirjani kannesta kanteen

____________________

mitään en mahda
esteettä etenevät aallot
ottavat minut kodikseen

pahan mielen
hyvän mielen
jokaisen raapaisun jäljen
minusta näkevät
yhtenään
taas
vielä
aina
hyvä on
asettukaa kotiin
oli pimeää tai aamu
- kunnes sininen jää kilahtaa
            räystäältä

horisonttiin käveltyäni
olin takaisin tullessa sama

_________________

on nähtävä
uusi punainen käpy
tuulisessa lähiökuusessa
uskoakseen
miten mieli huojahtaa
huuto koskettaa läheltä
vääryys selitetään pois
puistossa kukkivan nokkosen haju

vanha mies ja nainen
penkillä istumassa
he ovat hiljaa nyt
lähellä kaikki
mikä ei tule valmiiksi

________________

puhun
eikä minulla kiire olekaan
tämäkin kertomus on
lisättävä yhdessäolon juoneen
missä ikinä asummekin
     vaasissa piennarkukkia

_________________

Luin kahvilan terassilla runokirjoja. Kaksi
nuorta miestä olivat matkustaneet maailmalla ja
tiesivät mikä
mausoleumi sisältää ihmisen hullut teot, keksinnöt
ja geenivirheet.
Naisen kirja.
Elänyt luonnollisesti niin
kuin päivä aamulla on
on valkoinen sininen tai musta, on
tiedettävä ettei kukaan valmista mitään häntä varten
tänään. On valittava vähästä, tiedettävä
mistä tahansa mitä se tällä hetkellä tarkoittaa.
Vaihtoehdot etsittävä paljain jaloin hiekassa kävellen.

Jokainen puhuu niin, ettei ottaisi kantaa omissa nimissään.
Toistelemme uutisotsikoita.
Mistään et saa tietää mitä nuo kasvot oikeasti ajattelevat.
Kukaan ei sano ei tai kyllä.
Tänään nauroin. Sitten oli hiljaista. Minä se olin edelliselläkin kerralla.
Naurujenkin päivät ovat kadonneet uskottavuuden nimissä.
Onnekseni näin aamulehden kuvassa sen miehen silmät, joilla näki.
Kasvot jotka ovat hereillä tässä elokuvateatterissa.
Kuinka
kauan kuulun huomaajiin.

Leikkasin kuvan talteen, niiksi
päiviksi kun en taas tiedä mitä pitää käsittää. Kun
en tiedä kenelle sanon sanani.
Kun ainoa kysymys
voi olla; missä hän on.

En yritä liikauttaa mitään, mikä ei itsestään liikahda.
Tämä ei halua olla kukaan toinen.
Töihin mennään tekemään työtä. Sen sanoo kuuluisa asiantuntija.
Joutilas hetkellinen puhua, katsoa toista suoraan kasvoihin.
Monitorin kuva puhuu päälle. Kutsumaton. Aikavaras.
Sekaantuu hämmentävään kohtaamiseen.

Valta, vallan köyhät, vallan rahattomat, vallan nälkäiset.
Valta kulkee valtaamillaan rannoilla. Ajaa vallan köyhiä
tiehensä rakentamiseen soveltuvilta roskarannoilta.
Sulloutuu kaltaistensa kanssa ilman läpikäymättömäksi
esteeksi kahden välttämättömyyden väliin.
Markkinoi ja myy.
Ja
määrää häätämilleen lain.
Kallistaa viinipullokuorman jätteet asuttamisen merkiksi. Määrää
kaikki maksamaan jätteiden kuljettamisen entiseltä kaatopaikalta
uudelle.
Älä tallaa kyltit tilataan valtakunnan laskuun.
Valta kulkee omista ovistaan.
Se pelkää paljon asuttuja taloja, sivukatujen hämärää.

Rauhan ehdot ovat ihmisten käsissä. Ehkä rauha, joka
jollain sattuu olemaan, pitää
rikkoa, jos tahdot siitä jotain tietää, jotain saavuttaa.
Jostakin sen ehdot ovat tunnistettavissa.
Mikä lause oli tullut kuulluksi.

Samalla kielellä sanotut, samasta
asiasta kerrotut, tuhannen
suun tuhat erilaista totuutta.

Erilaisuus, samanlaisuus, sukupuolet
ystävyydet.
Arkipäivä, pyhäpäivä, merkkipäivä
juhlavuosi.

Asiantuntija tutkii yhtä asiaa ja löytää
monta.
Minä tunnen sen minkä
elämän alku minuun koodasi.
Se on kaiken alkulause.